MUKULAKIVET ELI SEULANPÄÄKIVET ELI KENTTÄKIVET

Mukulakivet tunnetaan monella eri nimellä, kuten otsikosta voi päätellä. Mukulakiviin saattaa törmätä myös nimillä kenttäkivet tai seulanpääkivet. Kyseessä on aina sama, suomalaiseen pihaan erityisen hyvin istuva kivituote. Mukulakivet ovat luonnon pyöristämiä kiviä, ja niistä voi kätevästi rakentaa kivetysalueen, polun reunukset tai kukkapenkin reunan. Pyöreähköt mukulakivet ovat toimiva ratkaisu sellaisiin pihan ja puutarhan paikkoihin, missä ei ole liikennettä.

Mukulakivet - suomalainen klassikko

Mukulakivet ovat syystäkin suosittu klassikko. Kiviä on aikojen saatossa käytetty katujen päällystämiseen, siitä syystä monia katuja kutsutaan vielä tänäkin päivänä mukulakivikaduiksi, vaikka kyseessä saattaakin oikeasti olla noppa- tai nupukivillä päällystetty kulkuväylä. Muhkuraisuutensa takia mukulakivet eivät täytä nykypäivän mukavuusstandardeja tiekäytössä, mutta puutarhaan ne sopivat mainiosti. Mukulakivillä on kätevä päällystää pensaiden välit ja rinteet, sekä talojen seinänvierustat.

Mukulakivet voi latoa sellaisenaan vapaamuotoisesti istutusten reunoille joko tasaisesti tai röykkiöittäin, tai sitten asentaa isommiksi alueiksi ja saumata hiekalla tai kivituhkalla. Mukulakivet voi naputella paikoilleen kumipäisellä vasaralla, tai laudanpätkän ja tavallisen vasaran avulla. Mukulakivet toimivat erinomaisesti myös sokkelin juuressa, silloin kannattaa huolehtia tukevista pohjista ja veden kaatamisesta talosta poispäin.

Huolellinen pohjustus takaa kestävän kivetyksen

Mukulakivetyksen pohjat kannattaa aina tehdä mahdollisimman hyvin, niin kivetys on helppohoitoinen ja kestää vuosikaudet. Tukevimman pohjan saa kalliomurskeesta ja kivituhkasta. Voit käyttää pohjiin myös sepeliä ja asennushiekkaa. Suosittelemme kuitenkin pohjamateriaaleiksi kalliomursketta ja kivituhkaa, niiden helpon tiivistämisen ansiosta. Levitä pohjimmaiseksi suodatinkangas, jonka päälle lisätään kerros kalliomursketta (suositus 20 cm) ja ohut kerros kivituhkaa (noin 3-5 cm). Kivituhkan avulla saat erikokoiset mukulakivet aseteltua sopiviin asentoihin. Samaa kivituhkaa voit käyttää myös kivien saumaamiseen

Mukulakivien hinta

Siisti Pihan verkkokaupasta tilaat mukulakivet edullisesti, alkaen 127 euroa 900 kilon erä.

Hanki singelit ja mukulakivet verkkokaupasta | Pihatyöt kerralla valmiiksi. Pyydä tarjous piha-ammattilaisen avusta!

Seuraa meitä Facebookissa