
Suomen Siisti Piha
Suomen Siisti Piha Oy on ympäristörakentamiseen ja jätteiden kierrätysratkaisuihin erikoistunut yritys, jonka kotipaikka on Espoossa. Yritys on vuodesta 2025 lähtien osa Sortera-konsernia. Yritys on erityisen tunnettu maa-ainesten ja rakennusmateriaalien suursäkkitoimituksista sekä remontti- ja pihajätteiden keräyspalvelusta. Asiakkaita ovat kotitaloudet, taloyhtiöt ja yritykset, ja palvelualue kattaa koko Suomen, vaikka toiminnan painopiste on pääkaupunkiseutu.
Historia ja liikeidea
Siisti Piha perustettiin vuonna 2001 Arto Hakalan toimesta. Liikeidean taustalla oli turhautuminen kotipihalle kasautuviin suuriin multakuormiin. Autokuormallinen multaa oli liian suuri erä kerralla purettavaksi, kun taas kaupan pienet säkit eivät riittäneet. Ratkaisuksi kehitettiin säkkikuljetusjärjestelmä, jossa tuhannen kilon eli noin 640 litran suursäkkeihin voidaan pakata multaa, hiekkaa, kiviä tai sepeliä tarpeen mukaan. Yhdellä kuormalla voidaan toimittaa useita eri aineksia jopa eri osoitteisiin.
Varhaisessa vaiheessa yritys laajensi valikoimaansa myös sesonkituotteisiin. Talvella tarjolla olivat esimerkiksi puuklapit ja hiekoitussora, kesällä koristekivet ja muut pihan viimeistelyyn sopivat tuotteet. Liikeidean ydin on kuitenkin pysynyt samana – asiakkaan pihaan toimitetaan juuri sopiva määrä tuotteita helposti käsiteltävissä säkeissä.
Vuosien saatossa siisti Pihan kirkkaan vihreät suursäkit ovat tulleet tutuiksi pihoilla ympäri pääkaupunkiseudun. Vihreistä säkeistä onkin tullut yrityksen tavaramerkki.
Tuotteet ja palvelut
Siisti Piha tarjoaa laajan valikoiman tuotteita ja palveluita pihojen ja ympäristöjen rakentamiseen sekä jätteiden käsittelyyn.
Ympäristörakentamisen tuotteet
- Maa-ainekset: mullat, hiekat, sepelit ja murskeet.
- Katteet ja koristeainekset: kuorikate, koristekate, koristekivet ja muut maisemointimateriaalit.
- Valmisnurmikko ja kasvit: siirtonurmet, aitaimet, marjakasvit ja koristekasvit.
- Betoniset pihakivet ja rakenteet: muurikivet, laattakivet ja reunuskivet.
- Luonnonkivet: muurit, graniittilaatat ja liuskekivet
- Sesonkituotteet: polttopuut, hiekoitussora ja muut kausituotteet.
Tuotteet toimitetaan asiakkaalle suursäkeissä, pikkusäkeissä tai vaihtolavoilla – tarpeen mukaan suoraan pihaan ja usein jopa seuraavana arkipäivänä.
Jätepalvelut
- Siisti Noutosäkit: erikokoiset säkit remontti-, purku- ja pihajätteille. Suursäkit kestävät jopa 1000 kiloa ja soveltuvat niin kotitalouksien pieniin remontteihin kuin suuriin saneerauskohteisiin.
- Vaihtolavat: eri kokoisia ja erikoismalleja erilaisiin tarpeisiin, myös ahtaille kaupunkipihoille.
Palvelut on suunniteltu kustannustehokkaiksi ja ympäristöystävällisiksi. Lajittelu vähentää sekajätteen osuutta ja pienentää sekä jätemaksuja että ympäristökuormaa.
Asiakaskunta ja palvelualue
Siisti Piha palvelee kotitalouksia, taloyhtiöitä sekä rakennus- ja saneerausalan yrityksiä. Pääkaupunkiseutu on yrityksen ydinalue, mutta toimitukset kattavat lähes koko Suomen. Pitkä kokemus ja monipuolinen valikoima tekevät Siisti Pihasta suositun kumppanin niin pienissä piharemontissa kuin suurissa rakennushankkeissa.
Jälleenmyyjät
Siisti Pihan tuotteita on saatavilla myös jälleenmyyjien kautta.
Tyhjien suursäkkien jälleenmyyjät – Tyhjiä säkkejä voi ostaa useimmista rautakaupoista ja rakennustarvikeliikkeistä erityisesti Etelä-Suomen alueella. Näin asiakas voi hankkia säkin helposti lähimyymälästä ja tilata sille myöhemmin noudon.
Suursäkkituotteiden jälleenmyyjät – Osa jälleenmyyjistä myy myös valmiiksi täytettyjä suursäkkituotteita, kuten maa-aineksia ja katteita. Näitä jälleenmyyjiä on vähemmän, ja valikoima vaihtelee myymälöittäin.

Osa Sortera-konsernia
Huhtikuussa 2025 Siisti Piha liittyi osaksi Sortera-konsernia. Yrityskauppa vahvisti Sorteran asemaa Suomessa erityisesti rakennusjätteiden kierrätyksen ja työmaapalveluiden saralla.
Sorteran palvelut
Sortera tarjoaa kattavia jätehuollon ja kierrätyksen ratkaisuja rakennus- ja purkualalle. Palveluihin kuuluvat rakennusjätteiden keräys ja lajittelu, maa- ja kiviainesten käsittely, vaarallisten aineiden prosessointi sekä sivuvirtojen hyödyntäminen uusissa kohteissa. Sortera kattaa koko arvoketjun jätteiden keräyksestä ja kuljetuksesta niiden käsittelyyn, kierrätykseen ja loppusijoitukseen. Toiminta tukee kiertotaloutta vähentämällä neitseellisten luonnonvarojen käyttöä ja pienentämällä kasvihuonekaasupäästöjä.
Sortera Group
Sortera Group on nopeasti kasvanut pohjoismainen ympäristöpalveluyritys, jonka pääkonttori sijaitsee Tukholmassa. Sortera Oy:n juuret yhtiönä yltävät vuoteen 1962, kun taas Sortera-brändi sai alkunsa vuonna 2006 Ruotsissa. Konsernin liikevaihto oli vuonna 2024 noin 295 miljoonaa euroa, ja se työllistää yli 1000 asiantuntijaa.
Toiminta on jaettu kolmeen liiketoiminta-alueeseen: Recycling (jätehuolto ja kierrätys), Materials (maa- ja kiviainekset) sekä Industry (teollisuuden ja rakentamisen palvelut). Sorteralla on yli 24 käsittelylaitosta ja vahva jalansija Ruotsissa, Suomessa ja Isossa-Britanniassa.
Viime vuosina yhtiö on laajentunut kansainvälisesti mm. Lontooseen useiden yritysostojen kautta. Sorteran visiona on olla Pohjois-Euroopan johtava kiertotalouden kestävien ratkaisujen toimittaja rakentamiseen, infrastruktuuriin ja teollisuuteen
