Roskalavat ja purkulavat

Roskalavat ja purkulavat

Millainen roskalava on hyvä tarpeisiini?

Purku- tai roskalavalle kerätään ja lajitellaan kohteesta syntyvät jätteet. Jätemäärä, niiden laatu ja paino sekä kohde vaikuttavat siihen, minkälainen lava on kuhunkin kohteeseen soveltuvin. Roskalavoja on erikokoisia ja yleensä, jos jätettä tulee paljon, kannattaa esimerkiksi purkujätteelle ottaa isompi n. 18 m³ lava, jolloin kaikki jätteet mahtuvat yhdelle lavalle. Voit säästää jätekustannuksissa ottamalla lavoja eri jätelajeille, kun kohteesta tulee esimerkiksi puuta ja betonia.

Ahtaisiin kohteisiin, joihin isolla kuorma-autolla ei ole mahdollista päästä, kannattaa ottaa pienempiä lavoja. Samoin myös silloin kun purkujätettä tulee vähemmän, on tarkoituksenmukaisempaa ottaa kohteeseen pienempi n. 10 m³ lava.

Miten lavan tilaaminen ja tyhjentäminen onnistuu?

Roskalava kannattaa tilata hyvissä ajoin. Tilausta tehdessä kannattaa mainita haluaako isomman vai pienemmän lavan ja antaa mahdollisimman tarkat ohjeet toimitukselle. Toimituksen yhteydessä voi tilata myös lavan poishaun, kun tiedetään, että esimerkiksi purkutyöt saadaan tehtyä viikonlopun aikana.

Lavan voi tilata kohteeseen myös ennalta määrittelemättömäksi ajaksi, jolloin poisviennin voi tilata siinä vaiheessa, kun lava on täynnä tai työt on lopetettu. Lavalle voi tilata myös välityhjennyksen, jolloin kohteeseen vaihdetaan tyhjä lava täyden tilalle. Poisvienti tai välityhjennys tapahtuu yleensä viimeistään seuraavana päivänä tilauksesta.

Tarkemmat tiedot lavojen tilauksista löydät lavatuotteiden sisällöstä.

Perus vaihtolava Perus vaihtolava

Perus vaihtolava rakennus- ja remonttijätteelle sekä...

Perus vaihtolava rakennus- ja remonttijätteelle sekä poisheitettävälle romulle. Koko: n. 4 x 2 x 1,2 m. Kuljetus paikan päälle on mahdollista myös pienempien kulkuväylien läpi. Ajoväylän minimileveys 230 cm, minimikorkeus 230 cm. Hinta sisältää lavan toimituksen, viikon vuokran sekä noudon....

Hinta Hinta: 273,27 €

Iso vaihtolava, roskalava Iso vaihtolava, roskalava

Iso vaihtolava, roskalava. Koko: n. 4,5-6 x 2,3 x 1,2-1,6...

Iso vaihtolava, roskalava. Koko: n. 4,5-6 x 2,3 x 1,2-1,6 m (pituus, leveys, korkeus). Roskalavaan mahtuu jätettä enintään 11 tonnia, eli reilusti. Hinta sisältää lavan toimituksen, viikon vuokran sekä noudon. Toimitusalue: Pääkaupunkiseutu ja lähikunnat. 

Hinta Hinta: 273,27 €