Kasvihuoneet
Kasvihuoneet ja vihervajat

Kasvihuoneet

Laadukkaat kasvihuoneet ja vihervajat tunnetuilta suomalaisilta valmistajilta elementeissä tai valmiiksi kasattuna. Muista, että meiltä saat myös kaikki tarvitsemasi perustusmateriaalit, mullat ja muut puutarhatarvikkeet.

Kasvihuoneella luot palan paratiisia omaan pihaasi

Kasvihuoneella saat aivan uuden ulottuvuuden kotipuutarhaasi. Kasvihuoneen avulla voit kasvattaa erikoisempiakin kasveja ihan koti-Suomessa. Kotona itse kasvatetut kasvit maistuvat aivan erilaiselta kuin kaupasta ostetut, eikä sinun tarvitse pähkäillä niiden alkuperää. Viljelynkin pääset aloittamaan jo varhain keväällä.

Oikeanlaisen kasvihuoneen valinnassa kannattaa ottaa huomioon se millaisia kasveja ja kuinka paljon kasveja kasvihuoneessa tulet viljelemään. Käytännön asioita, kuten työkalujen säilytystä, kastelua ja työergonomiaa, kannattaa miettiä jo etukäteen niin saat kasvihuoneestasi mahdollisimman toimivan kokonaisuuden.

Sijoitus

Kasvihuone tulisi sijoittaa mahdollisimman aurinkoiseen paikkaan. Jos kasvihuoneesta tulee liian aurinkoinen, niin huonetta on helppo varjostaa myöhemmin. Myös pintavesien valumissuunta kannattaa tarkistaa ennen pystytystä, jotta se ei tule liian märkään paikkaan. Voit myös salaojittaa perustan mikäli pihasi vaatii sitä.

Kasvihuone kannattaa sijoittaa myös mahdollisimman suojaiseen paikkaan, jossa se on suojassa myrskytuulilta. Paikan valinnassa kannattaa ottaa myös huomioon, etteivät talvisaikaan lumet putoa talon katolta kasvihuoneen päälle.

Kasvihuone kannattaa myös perustaa huolellisesti. Hyvällä perustuksella saat helposti pidennettyä kasvihuoneen ikää. Reilulla kerroksella mursketta saat tukevan pohjan.

Kasvihuoneesta talvipuutarha

Uutena trendiä on nyt myös Suomeen rantautunut tapa käyttää kasvihuonetta myös kasvukauden ulkopuolella kevyenä talvipuutarhana. Talvipuutarhaan sopii erinomaisesti kaktukset ja orkideat. Kasvihuone on mahdollista rakentaa myös talon yhteyteen, jolloin talvipuutarhaa pystyy käyttämään myös erimerkiksi kahvittelutilana.

Ylläpito ja huolto

Vain pienellä huollolla pidät kasvihuoneen paremmassa kunnossa. Kasvihuone kannattaa puhdistaa huolellisesti aina ennen kasvukautta ja sen jälkeen. Räystäskourut ja ikkunat kannattaa pitää puhtaana roskista ja lehdistä.

Talvella katolta kannattaa poistaa sinne kertynyt lumi ja jää. Saat pidennettyä kasvihuoneen käyttöikää, kun huollat ja hoidat sitä hyvin. Kasvihuoneen laatuun kannattaa panostaa jo hankintavaiheessa. Tällöin huolto ja ylläpito ovat helpompia.

Vinkki: Jokainen kaupunki päättää itse kasvihuoneita koskevista määräyksistä. Kaupunkikohtaiset määräykset pystyy tarkistamaan helposti oman kaupunkinsa rakennusvirastosta.

Pahoittelemme häiriötä.

Hae tuotetta uudestaan

Seuraa meitä Facebookissa