Hiekkaa

Asennushiekka

Asennushiekka on pihan yleishiekkaa. Sitä voidaan käyttää maan täyttöön, laattojen asennukseen tai vaikka nurmikon ilmaamiseen. Asennushiekkaa on perinteisesti käytetty pihakivien alla, kantavan murskekerroksen päällä. Tähän tarkoitukseen sopii myös hieman paremmin tiivistyvä kivituhka. Asennushiekka puolustaa kuitenkin vielä paikkaansa ja moni on tottunut sitä käyttämään. Kivetyksiä tehdessä hiekka levitetään kantavan maa-aineksen, eli murskeen tai sepelin päälle ennen kivien ja laattojen asennusta. Hiekalla voi myös saumata betonin, että luonnonkivetykset, mutta ohuisiin saumoihin käy parhaiten hienojakoinen saumaushiekka. Asennushiekan raekoko on yleisesti noin 0-6 mm.

Hiekkalaatikkohiekka eli leikkihiekka

Hiekkalaatikkohiekka, tai paremminkin leikkihiekka on nimensä mukaisesti lasten leikkeihin parhaiten soveltuva hiekka. Hieman asennushiekkaa hienompi hiekka muovautuu hienosti kakuiksi ja linnoiksi. Leikkihiekka on hienoksi seulottua ja tasalaatuista, juuri oikeanlaista seosta lasten leikkipaikoille. Autoradat ja hiekkakakut pysyvät kivasti kasassa kun on oikeanlaista hiekkaa käytettävissä. Leikkihiekkaa voi käyttää myös pihalaattojen asennukseen ja hieman hienompana se sopii kyseiseen käyttöön asennushiekkaa paremmin. Hiekkalaatikkohiekan raekoko on yleisesti noin 0-4 mm.

Turvahiekka

Turvahiekkaa käytetään lasten leikkipaikoilla leikkivälineiden alla pehmentämään alastuloa pudottaessa. Turvahiekan käyttö on ihan kaupunkilaisjärkeenkin sopivaa, mutta myös lain mukaan pakollista. Turvahiekkaa tai erillistä turva-alustaa täytyy käyttää keinujen ja leikkivälineiden alla. Turvahiekasta on seulottu pois hienoaines. Tämä hiekkalaatu ei tiivisty vaan pysyy kuohkeana. Turvahiekan raekoko on yleisesti noin 1-5 mm.

Saumaushiekka

Saumaushiekka käytetään nimensä mukaisesti kivien saumaamiseen. Erityisesti betonikivien tiukat saumat vaativat hienojakoista hiekkaa. Saumaushiekka tiivistää kivetyksen ja tekee siitä tukevan. Tätä hiekkaa kutsutaan yleisesti myös filleriksi eli täytehiekaksi. Saumaushiekan raekoko on noin 0,2-1 mm.

Löydät kattavat hiekkavalikoimat edulliseen hintaan Siisti Pihan verkkokaupasta. 

Seuraa meitä Facebookissa