Multakuorma

Miten tilaan helpoiten autokuormallisen multaa?

Kun multaa tarvitaan isompi määrä on kannattavaa ottaa multaa kerralla autokuormallinen. Multaa on mahdollista tilata kerralla jopa 36 m³ eli ns. kasettikuormallisen, jolloin multakuorma tuodaan perävaunullisella kuorma-autolla. Multaa voi myös tilata pienempiä määriä, mutta alle 5 m³ tarpeeseen kannattaa miettiä mullan tilaamista suursäkeissä.

Multakuormaa tilattaessa voidaan sopia haluttu päivämäärä ja ajankohta mullan toimitukselle. Tilauksessa on syytä muistaa antaa mahdollisimman selkeät ohjeet multakuorman toimitukselle ja varmistaa, että kuorma-autolla pääsee ajamaan haluttuun paikkaan. Multakuorma kipataan auton lavalta suoraan asiakkaan osoittamaan paikkaan toimituskohteessa. Tämän vuoksi alue johon toimitus halutaan on syytä pitää vapaana ja huolehtia siitä, että alueen koko on riittävä.

Millaista multaa minun kannattaa tilata?

Puutarhamulta on yleisin multalaatu. Se on hiekkapitoista valmiiksi lannoitettua ja kalkittua multaseosta, joka soveltuu erinomaisesti esimerkiksi nurmikon alustaksi tai puutarhan yleismullaksi. Kasvimaalle soveltuu yleisesti lannoitettu kasvimaamulta, jonka komposti- ja lannoiteainesosat takaavat parhaan mahdollisen kasvualustan. Monivuotisille puutarhan kukille soveltuu parhaiten savipitoinen perennamulta kun taas tuijille, kuusille ja muille havupuille paras multaseos on kalkiton havupuumulta.

Kuinka paljon multaa kannattaa tilata?

Tilattavan multakuorman määrä kannattaa aina miettiä alueen koon ja halutun multakerroksen mukaan. Multakuormaa tilattaessa kannattaa huomioida, että multa tiivistyy noin 10 % tilavuudestaan. Multa myös leviää jonkin verran pihoilla ja puutarhoissa, joten tilattava määrä kannattaa laskea aina mieluummin yläkanttiin. Esimerkiksi nurmikolle suositellaan yleisesti n. 20 cm kerros multaa, jossa kannattaa ottaa huomioon myös tiivistymisvara.

Tilaa multakuormat pihallesi Siisti Pihan verkkokaupasta

Seuraa meitä Facebookissa